Meillä on aikaisemmin saanut melko rauhassa herkutella graavilohella. On voinut syödä nautiskellen ja säästää herkkua usealle päivälle. Eeli ei ole suolakalaan koskenut, Teemu on ottanut ehkä kaksi siivua ensimmäisenä päivänä. Mutta. Nyt on äitillä kilpailija ja suolakalan syömisessä on näinä päivinä kyse a) piilottelusta ja b) nopeudesta. Näin käy kun aamupalalla tarjoaa lapselle suolakalaleivän: Se lastaa kalat leivälle ja syö loput kalat rasiasta (leipä tässä vaiheessa vielä koskematon)!
Aamupalapöydästä kuului tänä aamuna isin kiljaisu: ”Syötkö sää sitä kalaa suoraan rasiasta?!?” Silla katsoi melkein mielensä pahoittaen iskää ja puolustautui: ”No kun se on niin hyvää!” Niinpä.
Äitinsä tyttö 🙂