Meidän perheessä on monenlaista musikaalisuutta. On rytmitajua, sävelkorvaa ja esiintymistaitoa. Lisäksi on tosi pistämätöntä sanamuistia. Harmi että kukaan ei tunnu omistavan kaikkia näitä ominaisuuksia. Taitavimmatkin meistä omaavat vain 3/4 ominaisuutta. Siksi meillä harrastetaankin kuorolaulantaa. Ja karaoke-duoja. Isi ja Eeli omaavat lähes täydellisen sanamuistin. Esimerkkinä käy Eelin ensimmäinen sanataidekoulukerta, jonka jälkeen hän lausui epäröimättä pitkiä loruja taskuravuista. Silla ja äiti taas omaavat enemmän nuottikorvaa, mutta samalla sanat menevät suurin piirtein ja sinnepäin. Meillä on ”semanttinen sanamuisti”, kuten isi tätä tyyliä kuvaa. Silla on ollut viime aikoina kovin ihastunut ”peikkoäiti”-lauluun, jota äitin pitää varsinkin iltaisin laulaa. Äitin sanat menevät jotenkin näin:
”Peikkoäidillä lapsia on yksitoista ja hännät on solmittu yhteen,
ja niin peikkoäiti se lapsilleen laulaa tuon kaikista kauneimman laulun:
u-ai-ja-jai-jai-puh, u-ai-ja-jai-jai-puh,
u-ai-ja-jai-jai-puh-puh, u-ai-ja-jai-jai-puh.”
Perjantai-iltana Silla söi appelsiinia keittiönpöydän ääressä ja äiti sai tiskikonetta tyhjentäessään kuulla Sillan version laulusta, joka meni jotenkin näin:
”Peikkoäidillä on paljon lappia,
niiden hännät on hoomuhha (solmussa)…
…yhteen ne…
…ja titten je laulaa ton, ton, ton (miettii)…”
Semanttinen sanamuisti.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?