Kun muutettiin Ouluun muutama vuosi sitten, alettiin käydä uimahallissa. Aloitimme helpoilla jutuilla, kaadoimme ämpärillä vettä päähän ja opettelimme pidättämään hengitystä pärskeissä ja veden alla. Siihen menikin aikaa. Eelillä ei ole koskaan ollut mitään vesipelkoa. Suoraan vaan syvään päähän ja pinnan alle. Ja siihen nähden, että isi on pelastanut hukkumiselta satoja kertoja, on myös ollut yllättävän vähän halua opetella pysymään itse pinnalla. On vaan ollut mukavaa läträtä vedellä, sukellella, laskea liukumäkeä ja luottaa siihen, että isi aina nostaa pinnalle, kun ei itse pääse.
Sitkeys kuitenkin palkitaan. Amerikkavuoden tauon jälkeen olemme nyt käyneet uimassa puolenkymmentä kertaa ja kokonaisuudessaan parin vuoden operaation tulos on se, että Eeli osaa uida. Isin kriteerinä on ollut se, että pitää pystyä uimaan itsenäisesti yli kymmenen metriä. Tänään se meni rikki, reilusti ja monta kertaa. Sen kunniaksi ostettiin oikein Dumle-tikkari.
Eeli learned to swim today. Daddy’s criteria of ”being able to swim”: 10 meters without any help. After two years of practice, we’re finally there.
Mahetsua! Hyvä Eeli!!!