Tässä katsellaan maailmaa itse tehdyn suurennuslasin läpi. Kun katsoi toiselta puolelta, kaikki näytti isommalta ja toiselta puolelta katsottuna kaikki näytti pienemmältä! Vau!
Viime viikkoina Eeliä on askarruttanut monet luonnontieteelliset asiat. Tänä aamuna minulta kysyttiin, että ”äiti, mitkä ovat aivot?”. Aamupalapöydässä kysyttiin myös, että miksi kurkussa on siemeniä. Äiti ”tiesi” että kurkussa on siemeniä siksi että niistä saadaan sitten uusia kurkkuja. Siihen Eeli ihmetteli, että onko myös porkkanassa ja parsassa siemeniä… Ääh. Toinen asia ovat olleet ruokakokeilut, mitä tässä huushollissa on suoritettu. Niihin kuuluu yleensä lasi kylmää tai kuumaa vettä, kauraryynejä, riisiä, suolaa tai sokeria. Etenkin veden ja suolan suhde kiinnostaa Eeliä. Sitä on pohdittu paljon: Katuja suolataan, jolloin lumi ja jää sulaa vedeksi. Suola jää sen jälkeen isoina kiteinä kadulle. Lisäksi suolaa saadaan merestä siten, että vesi kuivataan pois. Ja jos suolaa sekoitetaan kuumaan veteen se liukenee. Jos lasin jättää olemaan, saadaanko siitä sitten suolaa?

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?