Mummu ja pappa tuli meille kylään viime lauantaina (tammikuun 10.). Eeli ei ole aikaisemmin odottanut mitään yhtä kovasti. Aamuja laskettiin 7:stä asti ja saapumispäivänä ennen lentokentälle lähtöä ”joko me lähdetään?” -kysymys ehdittiin kysyä ainakin 20 kertaa (tulivat puolelta päivin). Lentokentällä odotettiin melkein tunti ja sinä aikana vielä 40 kertaa Eeli kysyi, että milloin ne oikein tulee? Ja voi sitä riemua kun vihdoin ilmestyivät! Ensin ujostutti. Sitten höpötytti. Sitten hypitytti. Mummun ja papan kanssa ollaan puuhattu siitä asti. Ollaan käyty myllymuseossa, missä tehtiin ennen vanhaan jauhoja. Siellä sai myös ”uittaa tukkeja”. Eeli uitti niitä tunnin.
Sitten ollaan käyty Mall of Americassa, Duluthissa, Minneapolisin sinfoniaorkesterin konsertissa ja jäkisottelussa. Samalla ollaan vielä harrastettu joululoman jälkeen taas startanneita kerhoja ja kouluja. Enimmäkseen ollaan oltu sisällä. Ulkona on kylmä. Duluthissa oli yli -30°C ilman tuulen vaikutusta – ja järveltä kuulkaa tuuli! Koulut oli suljettu, ketään ei kävellyt kaduilla ja televisiossa soitettiin varoituksia siitä, että ulkona on hengenvaarallisen kylmä. Kun kahvikupillisen nakkasi ilman, se muuttui silmien edessä lumeksi. Tai kun puhalsi saippuakuplia, ne pystyi rikkomaan niin kuin ne ois ollu lasia. Ja banaanilla pystyi naulaamaan nauloja. Niin kylmä oli.
Duluthissa nähtiin viimeiset laivat ennen laivaliikenteen talvitaukoa. Ne olivat valtavia – 300 metrisiä – ja ilmestyivät sakeasta höyrystä kuin varkain sillan alle. Nähtiin myös jäänmurtaja, joka teki tien laivoille. Järvi höyrysi sulista kohdista mahtavasti ja laivat olivat vähän aavemaisia.
On ollut huippumukava, kun mummu ja pappa on olleet kylässä! Vaikka ne ei osaa oikein kelata päivää, pestä hampaita, pyyhkiä pyllyä tai tehdä oikeanlaista paahtoleipää. Vain äiti tekee ne hommat täydellisesti. Ehkä meidän pitää vähän opetella niitä hommia yhdessä kun tulen takaisin. Kerta olen aikonut olla yötä mummulassa. Ja Ahmaksessa. Ilman äitiä.
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?