Tämä mytty on unipaita, joka nasun ohella seuraa minua jokaiseen paikkaan missä täytyy yöpyä. (”Saanko minäkin näppäillä välillä, äiti? äiti? ÄITI?” 7i879i8pl09ptyh5) Takaisin unipaitaan… tämä on siis äidin vanha puuvillainen paita, joka on maailman pehmein ja ohuin ja ihanin. Sen kun laittaa poskea vasten, alkaa väsyttää vaikka olisi mikä juttu kesken. Uikki alkaa valitettavasti vedellä viimeisiään. Sitä on ommeltu useampaan kertaan kokoon, mutta silti se muistuttaa näinä päivinä lähinnä pitkulan mallista retaletta. Se on niin hauras, ettei se kestä enää yhtään konepesua saatikka sitten linkousta. Iltaisin kun osa siitä on jäänyt mahan alle jumiin, niin se ratkeaa joka kerta kun kiskaisen sitä paremmin poskea vasten. Onneksi hoksasin ottaa siitä kuvan kun se vielä on olemassa! (Eli kuva: Eeli Palokangas)
Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?